Sunnuntaikävely

Jäi sunnuntaina heti kirjoittamatta, mutta korjaan asian nyt, ennen kuin unohdan päivän tapahtumat lopullisesti. Keskipäivällä oli ihanan kirkas taivas ja lähdin sitten taas harjoittamaan epäilyttävää liikuntamuotoani, sauvakävelyä. Tuossa meidän kiinteistön piha-aidalla kiipeili orava, luultavasti sama, minkä olen nähnyt pihalla jo aiemmin. Tuli sitä katsellessa mukava olo, kun näin pitkästä aikaa elävän eläimen :D Pitääkin joskus kirjoittaa opinnoista tänne ja siitä, miten mielekkääksi koen tuolla kaikki asiat. Syksyllä motivaation suhteen oli hiukan ongelmia, kun kaikki muut asiat painoivat mieleen ja ikävöin kotia ja teitä kaikkia rakkaita ihmisiä. Nyt olo on sinänsä muuttunut, että vaikka on ikävä, niin tietää, ettette te sieltä mihinkään katoa. Mutta niin, orava oli hauska otus, kun se hännällään tasapainotti menoaan aidan päällä. Ruskeetakin oli jo turkissa hiukkasen näkyvissä, vaikka selkä olikin vielä aivan harmaa. Lisäksi läheisessä orapihlaja-aidassa oli valva määrä läskejä varpusia, jotka sirkuttivat suureen, suureen ääneen. Niitä pystyy näkemään tosi läheltä näin kaupungissa jalkakäytävällä kävellessä.

Keskuspuistossa oli liikkeellä valtavasti ulkoiluihmisiä, olihan kirkas keväinen sunnuntai-päivä. Sen takia poikkesin suuremmilta poluilta oikeille metsäpoluille, joilla ei muita kulkijoita ollut, ainakaan suuremmissa määrin. Pariin kertaan vastaan nimittäin tuli jonkinmoinen maastopyöräilijä. Olenkin tähän asti aina ihmetellyt metsässä kulkevia pyörän jälkiä, mutta nyt sain valaistusta siihen asiaan. Osa niistä kai harrastaa ihan jotain pyöräsuunnistustakin siellä metsän siimeksessä. Kuusien alla kävellessäni kuulin jonkinmoista pientä sirkutusta yläilmoista ja oksistosta, mutta en onnistunut näkemään kuin pienenpieniä lintusia pyrähtelemässä ees sun taas. Äänet eivät olleet tiaisen, joten ajattelin niiden olevan hippiäisiä (Suomen pienin lintu). Niilläkin on nyt helppoa, kun on niin lauha talvi. Alunperinhän ne on olleet osittain muuttolintuja. Osa niistä on jäänyt talvehtimaan ennenkin, mutta yleensä ne on aina kuolleet koviin pakkasiin. Nyt niistä ei ainakaan ole vaaraksi.

Sitten kummimpaan kävelyhavaintooni metsäretkellä. Helsingissä liikkuessa törmää milloin minkäkinlaisiin ihmisiin ja outoihin tilanteisiin. Niin sunnuntainakin. Olin siirtäymässä metsän osasta toiseen suurempaa, virallista polkua pitkin, kun näin, että edelläni käveli mies melko hitaasti. Noh, mähän tulin lujaa takaa päin sauvoineni ja saavutin pian tämän hitaastikävelevän. Tullessani lähemmäs mies pysähtyi ja kääntyi katsomaan. Mua vähän ihmetytti, kun se vaan jatkoi tuijottamistaa ja kaiketi näytinkin vähän kummastuneelta, sillä mies tokaisikin selittääkseen: "Mä vaan katon sun tyyliä, haittaako?" UTOPISTISEMPAA lausetta en olisi voinut kuvitella kuulevani vieraan tai ylipäänsä kenenkään suusta! Vastasin tähän omasta mielestäni melko varmasti ja hieman töksähtävästi, että varmaan on hyvä tyyli joo. Ja mies vastaa aivan pokkana "Ihan hyvä, oikeesti" ja samassa olenkin jo pyyhältänyt miehen ohi. Enkä katsonut taakseni ja kumma kyllä sain vauhtia lisää vielä entisestään. Mukavahan sitä oli kuitenkin saada tietää, ettei mun tyylissä ollut vikaa. Oudointa oli, että mies ei ollut vanhakaan, alle 30 luultavastikin ja näöltäänkin ihan mukiinmenevä (huomaa termi). Mielessä kävi, että yrittiköhän tyyppi iskeä mieleenpainuvalla kommentillaan, kyllähän Kimmokin aina kehuskeli mun voimia palotouhuissa, kun piti nostella kaikkea painavaa... Tai ehkäpä hyypiö oli joku professional ja etsi piileviä sauvakävelijätähtiä? Tai teki tutkimusta, psykologista tai ihan sauvakävelyyn liittyvää? Arvauksia otetaan vastaan.