lauantai 12. kesäkuuta 2010

Gööttikuumetta!



Mitä enemmän tapaan gööttejä sitä enemmän niistä tykkään! Vielä neljä viikkoa ja sitten penska saapuu kotiin. Päätin nyt kuitenkin lähteä Palotarukselle heinäkuun toisella viikolla, joten saan pennun kotiin vasta 10-viikkoisena. Tästä seurauksena empiirinen koe koskien sitä, vaikuttaako myöhempi luovutus pennun leimautumiseen. En usko parin viikon vielä vaikuttavan, varsinkaan, kun asun yksin eikä mulla tule olemaan kilpailijoita. Lisäksi penska oppii ainakin käyttäytymään koiralaumassa. Ja kahdeksan viikkoa on taas vain ihmisen päätös, joka tosin pohjautuu kokemukseen, mutta se ei varmasti ole absoluuttinen totuus. Jostakin vasta luin, että Tanskassa koirapentujen luovutus olisi kielletty alle 12-viikkoisena.

Perjantaina, toisin sanoen eilen, käytiin Marjan kanssa Nummelassa mittaamassa Myotonilla viisi aikuista gööttiä. Palkintona pentujen seassa istuskelua ja suosikin kuumeista valitsemista. Mutta luonteeni mukaisesti en tietenkään osaa päättää. Onneksi kasvattaja on lopulta se, joka päättää pentujen jaosta, mä ainakin olen ihan sormi suussa tämän asian kanssa. Oli muuten hauska perjantai-ilta, vaikka aiheena olikin lisurin teko! Siis jo ihan muutenkin kuin vain pentuhöösäämisen takia, juttu nimittäin luisti (tai paremminkin ei luistanut, lähinnä ylläpidimme hervotonta kikattelua) perjantaihysterian tapaan. Kummasti Myoton antoi aina errorin, kun nostin katseeni laitteesta pentuja kuikuillakseni. Todisteen mittausten suorittamisesta löytää Tulikäpälien blogista.

Harmittavasti keli oli mitä sateisin ja kolein, minkä vuoksi kunnon kuvia ulkona ei saanut. Pennut kyllä pääsivät ihmettelemään ulkoilmaakin mittaustaukomme aikana.

Uusi tuttavuus - vesisaavi


Yksi suosikki



Toinen suosikki (ja yksi töpö alakulmassa)



Ehdittiin myös kirmata


Ruokahetki


Mutta on nuo kaikki viisi niin ihania, harmi että saa ottaa vain yhden!

1 kommentti:

Susku kirjoitti...

VOOOOOIIIIIIII!!!! <3<3<3<3 RAKKAUS! Haluan myös ehdottomasti joskus göötin, nyt se on varmaa :D aiiiiivan järjettömän sulosia pieniä palleroita :D