Koiratouhuilua

Kirjoitanpa nyt eilisen tekstini kokonaan uudelleen, koska eilen tämä blogin kirjoitusohjelma ei suostunut toimimaan, minkä vuoksi kirjoitin tekstin wordillä. No, nyt kun yritin kopsata tekstin tänne, blogiohjelma ilmoittaa, ettei tekstiä voida tallentaa joidenkin mikä lie -virheiden vuoksi. Ei siis auta kuin toistaa itseään, kirjaimellisesti.

Kirjoitettu 24.2.2010

Koiraharrastaa voi näemmä ilman koiraakin. Siltä ainakin vaikuttaa tämän viikon perusteella, kun olen viettänyt kaksi iltaa peräkkäin kentän laidalla hytisemässä. Eilisiltana olin seuraamassa kouluttajagurupariskunta Korrien valmennusta ja tänään puolestaan vedit omat arkitokotreenini samaisessa paikassa Viikin parkkiksella. Jos olisin vielä lähtenyt tänään käymään koirakylpylässä Hyvinkäällä K9:n porukan kanssa, niin harrastuneisuuteni olisi noussut entisestään (toisaalta tämä olisi ollut käytännössä mahdotonta toteuttaa, sillä olin siirtänyt arkitokon päällekkäin kylpylävierailun kanssa). Kylpylän jätin tällä kertaa väliin oikeastaan siitä syystä, että kävin katsastamassa kyseisen paikan jo viime talvena, silloinkin K9:n porukalla. Koiramaiset aktiviteetit eivät kuitenkaan lopu tähän tämän viikon osalta: lauantaina on luvassa vierailu Tulikäpälän kenneliin Espooseen. Ehkä hieman jänskättää - ei tosin vierailu sinänsä, vaan Espoon maaperällä liikkuminen. Myönnän tästtä tapauksessa surkean yleissivistykseni maantieteen osalta. Kokemukseni Espoon kaupungista perustuvat muinaisiin salibandyturnauksiin nykyisen taidekeskus WeeGee Emman tiloissa Tapiolassa sekä kahteen vierailuun erään lääketehtaan pääkonttorilla  (kolmas visiitti muuten tapahtuu juuri huomenna farmiksen kurssin kanssa). Ja paljonkos Ruskeasuolta olikaan Espooseen matkaa... hmmm... niin vähän, että voi laskea kilometrit yhden käden sormilla? Rehellisesti, en minä tiedä.

Monta kertaa on todettu, että koiraharrastajan päässä ei varmastikaan ole aivan kaikki palaset paikallaan. Tämän totesin jälleen kerran eilen seisoessani lumipyryssä sormet ja varpaat tunnottominan kahden tunnin ajan - kotiin tultuani valkoiset varpaani vaativat pitkän sulattelusuihkutuksen, jotta veri saavutti myös varpaitteni ääreisosien kapillaarit (tekipä muuten kipeää - aivan niin kuin ensivasteen jatkokurssilla opetettiin paleltumista). Hävettää lisäksi myöntää, että vieläpä maksoin paleltumishuvistani kentän laidalla ilman koiraa. Lohduttaudun sillä, että tulin tukeneeksi K9:n toimintaa vitosella. Minulle ei tosiaan sovi tuo kylmässä kärvistely, sillä valkosormisuudesta kärsivänä kaikki kehoni periferia on kamalan herkkä kylmälle, kosteudelle ja viimalle. Täytyisi kai panostaa jalkineiden ja käsineiden eristävyyteen maksamalla maltaita joistakin napajäätikköretkeilyyn tarkoitetuista varusteista.

Mutta, Korrien valmennuksesta vielä. Kuuntelin Riitta Korrin valmennusryhmää, ja hän antoikin erittäin hyviä neuvoja ja vinkkejä liikkeiden opetteluun. Lisäksi hän jaksoi kehua ohjaajia siitä, mikä epäonnistuneessakin suorituksessa oli hyvää. Itselleni uusia tietoja ilmeni erityisesti tunnarin ja ruudun opettelussa, sillä itsehän en niitä ole koskaan treenannut koiran kanssa. Korrin mielestä ruudun opettelussa on olennaista välimatkan vaihtelu jo liikkeen opettelun alkuvaiheessa. Myös se, että koiran annetaan itsenäisesti hakea ruutua, on tärkeää ja kehittää lisäksi koiran itsenäisyyttä ja aloitteellisuutta. Ruudussa koiraa voi odottaa namialusta tai vaihtoehtoisesti target - tässä tapauksessa matto, jolle koira on opetettu menemään maahan. Tunnistusnoudon opettelu kannattaa puolestaan aloittaa nenänkäyttöharjoituksilla yhden kapulan kanssa. Lumi on tässä oivallinen apuväline, kun kapulan saa sopivasti peitettyä. Kun koira osaa noutaa ohjaajanhajuisen kapulan, voidaan sitä alkaa vähitellen viemään lähemmäs muiden kapuloiden röykkiötä ja sekoittaa lopulta niiden sekaan. Muita kapuloita voi kuulemma säilyttää vaikka lenkkipolun varressa ulkona ja toivoa, etteivät naapurinkersat vie niitä leikkeihinsä. Keskuspuistoon siis vain kapulapiiloa perustamaan sitten, kun se (kohta) on ajankohtaista. 

Tänään tosiaan suunnattiin C-64 Chimaeran kanssa farmakologian kurssin merkeissä ekskuilemaan. Uutta vierailussa oli tehdaskierros sekä tehtaanmyymälässä shoppailu. Tehtaanmyymälä oli sinänsä kumma paikka, kun siellä myytiinkin kaikennäköistä meikeistä suklaaseen, ei siis pelkästään lääketehtaan omaa tuotantoa. Tehdaspuolella sen sijaan vilisti pilleriä minkä kerkesi, mikä oli kieltämättä hypnoottista seurattavaa. Minä olin tietenkin unohtanut lompakon kotiin sinä ainoana päivänä, kun sitä todella tarvitsisi. Rahaa piti siis nurkua kurssikavereilta, onnistuneesti. Mukaan tarttui iso Humektan-pumppupullo, muotovaahtoa ja luomu-täysjyvävehnäpastaa. Pastaa oli pakko ostaa varastoon, kun luomuun nähden tuotteella oli halpa hinta. Niin, ja varastoonhan nuo muutkin tuotteet meni. Humektania löytyy nyt kaapista kaikkia pakkauskokoja, kaikkiin tarpeisiin.